Näytetään tekstit, joissa on tunniste teema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teema. Näytä kaikki tekstit

Pätkis-kookoskakku


Asumme oman äitini kanssa eri kaupungeissa ja joka vuosi emme äitienpäivänä näe muutenkaan, mutta tänä vuonna se tuntui jotenkin normaalia haikeammalta. Ehkä siksi, että emme ole muutenkaan nähneet pitkään aikaan. Omienkaan lasten kanssa meille ei ole muotoutunut mitään erityisempää perinnettä, mutta joka vuosi saan heiltä hellyyttäviä itse tehtyjä lahjoja, ne ovat ihan parasta!

Kakkua en muista kovinkaan monena vuonna tehneeni itselleni vaan silloi, kun olemme nähneet oman äitini kanssa. Tänä vuonna tein siihen poikkeuksen ja halusin tehdä kakun itselleni äitienpäiväksi. Samalla testasin uusia täytteitä ja tekniikkaa koristelussakin. Niinpä toteutin tämän raidallisen Pätki-kookoskakun.

Rakastan kookosta! Minut tuntevat tietävät, että söisin sitä ihan missä muodossa vain ja rakastan myös sen tuoksua, joten saippuat sekä shamppoot tuoksuvat tietysti kookokselle. Niinpä olen pitkään halunnut myös kokeilla kookostäytettä kakkuun. Etsin olemassa olevia kookostäytteiden ohjeita ja oikeastaan löysin vain yhden, jossa creme fraiche oli täytteen pohjana. Ehkä vielä kokeilen sitäkin jossain kohtaa, mutta koska sitä ei kaapistani löytynyt, sovelsin sitä ohjetta muuten. Ensimmäiseksi kokeiluksi voin sanoa onnistuneeni hyvin,mutta pientä viilausta vielä ehkä teen seuraavalla kerralla. Täyte vaatii sen valmistuksen edellisenä päivänä, jotta kookoshiutaleet ehtivät pehmetä sopiviksi. Ja piparminttuisen Pätkiksen maun kanssa kookostäyte sopi kyllä todella hyvin yhteen!





Kookostäyte
~ noin 15-20 cm vuoan yhteen väliin ~

2 dl vispikermaa
100 g vanijatuorejuustoa
1 1/2 dl kookoshiutaleita
1 dl sokeria
(vaniljakreemijauhetta)

Vaahdota vispikerma ja sekoita vaahdon joukkoon pehmitetty tuorejuusto. Lisää kookoshiutaleet. Sekoita vähän kerrallaa vielä sokeri joukkoon. Makeutta voi säätää makunsa mukaan maistamalla välillä seosta. Mikäli täyte tuntuu löysähköltä, voi joukkoon lisätä varovasti vielä vaniljakreemijauhetta sitä jämäköittämään. Huomioi, että täyte jämäköityy myös hieman jääkaapissa, kun kookoshiutaleet pehmenevät. Täyte onkin hyvä tehdä kakun väliin jo tarjoilua edeltävänä päivänä.





Pätkis -täyte
~ noin 15-20 cm vuoan yhteen väliin ~

2 dl vispikermaa
100 g vanijatuorejuustoa
130 g Pätkis -konvehteja tai bites -paloja
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta


Vaahdota vispikerma. Sulata Pätkikset varovasti mikrossa pienellä teholla välillä sekoitellen, etteivät ne pala. Notkista tuorejuusto kulhossa ja sekoita suklaasula sen joukkoon. Nostele kermavaahto varovasti sekaan. Lisää lopuksi vielä vaniljakreemijauhe. Suklaa jämäköittää myös täytettä hieman kylmässä.


Pääsiäisen sitruuna-hedelmäkakku


Pääsiäisen perinteiset ruoat ja jälkiruoat eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini. Ainoastaan pasha on sellainen josta pidän, mutta sekään ei kuulu pääsiäiseeni mitenkään perinteenä. Oikeastaan minulla ei ole mitään ruokaperinteitä pääsiäisen osalle. 

Leivonta kuuluu olennaisena osana arkeeni, mutta kaikki pyhät toki saavat myös leipomaan ja miettimään uusia tai aiemmin kokeilematta jääneitä leivonnaisia. Aiempina vuosina tekemäni pääsiäisen kakut ovat olleet kovin suklaisia, joten tällä kertaa halusin jotakin raikkaampaa. 

Pasha on pyörinyt ajatuksissani siitä lähtien, kun aloin pohtia millainen kakku pääsiäiseksi olisi kiva. Pashakakun ohjeita löytyi erilaisilta leivontasivuistoilta monia, mutta siltikin niistä puuttui sellainen ajatus mikä itselläni oli. Halusin yhdistää pashassa olevia raaka-aineita sekä pohjaan että täytteeseen. Niinpä kokeilin tehdä hedelmäkakkupohjan ja siihen raikkaan sitruunaisen rahkatäytteen. Pieniä viilauksia ainesuhteisiin ehkä seuraavaan kertaan voisi kokeilla tehdä, mutta kokonaisuudesta tuli ensimmäiselläkin kerralla toimiva. 




Sitruuna-hedelmäkakku
~ 20 cm vuoka ~

Pohja:

100 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa
n. 40 g kuivattuja aprikooseja pilkottuna
1/2 dl rusinoita
40 g tummaa suklaata rouhittuna

Kostutukseen 1/2 dl maitoa

Täyte: 

2 dl vispikermaa
1 prk sitruunarahkaa (Valio)
1 prk sitruuna tuorejuustoa (Valio Viola)
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
2 rkl tomusokeria
3 liivatelehteä

Päälle: 

1/2 dl vispikermaa
65 g tummaa suklaata
koristeeksi: sitruunasiivuja, suklaarakeita, marenkeja tms. 

Valmista pohja edellisenä päivänä tai hyvissä ajoin niin, että se ehtii jäähtyä ennen täytteen lisäämistä. 
Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja vatkaa vielä hetki. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää voivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi joukkoon pilkotut aprikoosit, rusinat sekä suklaa rouhe ja sekoita tasaiseksi. (Halutessaan rusinoita ja aprikooseja voi liottaa noin tunnin Limoncello-vesiseoksessa: 1 rkl Limoncelloa ja 1 rkl vettä). Pingota 20 cm:n vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä (tikkuun ei tartu taikinaa). 

Kun pohja on jäätynyt, tasoita sen pinta veitsellä leikaten ja laita irtopohjaiseen kakkuvuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi ja reunoilla leivinpaperi tai reunakalvo. Kostuta pohja vedellä (halutessaan voi kostuttaa myös sokerivedellä). 

Täyettä varten laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota tomusokerilla makeutettu kerma ja lisää löysän vaahdon sekaan rahka sekä tuorejuusto ja vatkaa seosta vielä hetki hieman paksummaksi (älä vatkaa liikaa). Pese sitruunan kuori huolellisesta ja raasta sen kuori kermaseokseen. Purista sitruunasta mehua (2 rkl) ja kuumenna se kattilassa. Sulata pehmenneet ja vedestä puristetut liivatelehdet sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja annan hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään 4 tuntia. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja laita tarjoilualustalle. Päällisen suklaaganachea varten kuumenna kerma kattilassa (ei saa kiehua). Kun kerma on kuumaa, nosta kattila liedeltä ja sekoita suklaa kermaan. Mikäli kerma ei ole tarpeeksi kuumaa ja suklaa ei sula siihen sekoittamalla, kuumenna seosta hetki varovasti liedellä. Anna seoksen seistä ihan hetki. 

Tee ganachesta valumia kakun reunoilla ja peitä kakun pinta sen jälkeen kokonaan tai tee sillä raitoja pintaan (kuvassa alla). Suklaaganachen voi valuttaa kakun reunoille lusikalla, purostinpussista tai sitä varten tarkoitetusta pullosta. Itse käytän pääasiassa lusikkaa. Ganache ei saa olla liian juoksevaa ettei se jähmety valuessa, mutta ei myöskään liian paksua, jolloin se ei valu ja lopputulos on epäsiisti. 

Koristele lopuksi kakku haluamillasi suklaarakeilla, marengeilla tai vaikka marjoilla. 





Britakakku


Tein viime kesänä ensimmäisen kerran Britakakun ja siitä tuli pitkään suosikkien listaani yksi uusi kakku. Vaikka pohjaan tulee rasvaa ja sokeria, se on rakenteeltaan ihanan kevyt. Ehdoton suosikkini täytteeksi on tuoreet mansikat ja vaniljainen kermavaahto. Halusin tehdä kakun nyt äitienpäiväksi ja laitoin masikoiden ja kerman lisäksi väliin hieman lemon curd -tahnaa sekä passion hedelmää. Pohjan tein Yhteishyvän ohjeella. 






Britakakku

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Marenki:

4 valkuaista
2 dl sokeria

Täyte:

4 dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
n. 6 rkl lemon curdia
0,5 l mansikoita
2 passion hedelmää 
tuoretta minttua

Vaahdota margariini ja sokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset ja lisää magariinivaahtoon keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi ja levitä taikina tasaisesti uunipellille. 

Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa sokeri ja vatkaa vielä muutama minuutti. Levitä marenki taikinan päälle pellille. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa noin 30 minuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Anna pohjan jähtyä. 

Leikkaa pohja neljään yhtäsuureen osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä tomusokerin kanssa, lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Nosta yksi pohjista tarjoiluastialle ja levitä noin 2 rkl lemon curdia pohjan päälle. Lisää päälle 1/3 kermavaahdosta ja mansikoista sekä puolikkaan passion hedelmän sisusta. Nosta toinen pohja päälle ja täytä samoin sekä vielä yksi väli lisää. Viimeinen pohjapala tulee päälimmäiseksi ja sen päälle ei enää tulee täytteitä. Päällisen voi koristella mansikoilla, mintun lehdillä ja passion hedelmän sisuksella.

Porkkanakakkumuffinssit


Porkkanakakku on yksi suosikkileivonnaisistani! Se sopii hyvin myös näin pääsiäisen aikaan ja halusin tehdä siitä tällä kertaa jotain erilaista. Päädyinkin testaamaan porkkanakakkua muffinsien muodossa ja ne ovat vähintään yhtä hyviä kuin kakkunakin! Ja erittäin yksinkertaisia valmistaa. 




Porkkanakakkumuffinssit
~ 12 kpl ~

Taikina:
 2-3 porkkanaa
100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia

Kuorrutus (pursottamalla riittää noin 6-7 muffinsin päälle):
175 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
2 dl tomusokeria


Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata voi ja lisää sen joukkoon sokeri, sekoita. Lisää kanamunat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Lisää vielä joukkoon maito sekä porkkanaraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Laita muffinsipellille muffinssivuoat koloihin ja jaa taikina vuokiin. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. 

Kuorrutetta varten vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi. Lisää siihen tuorejuusto ja vatkaa seos tasaiseksi ja edelleen kuohkeaksi. Siirrä kuorrute pursotuspussiin ja pursota jäähtyiden muffinsien päälle sekä koristele esimerkiksi strösseleillä. Mikäli et halua pursottaa kuorrutetta, voi sen levittää muffinsien päälle ja koristella halutessaan myös strösseleillä.

Vohvelit uunissa


Hyvää kansainvälistä vohvelipäivää! Vohvelipäivällä on yli 100 vuotinen historia, jonka alkujuuret ovat Ruotsissa. Päivää vietetään siis näin 25. maaliskuuta Neitsyn Marian ilmestymispäivänä, josta nimi on johdettu. Päivän tarkoituksena on siis syödä vohveleita.

Perinteinen ja ainakin lapsuudestani tuttu tapa tehdä vohveleita, on paistaa ne vohveliraudalla. Itse en kuitenkaan kyseistä laitetta omista vaan paistan vohvelit uunissa silikonisilla vohvelivuoilla. Olen saanut kyseiset vuoat muutama vuosi sitten lahjaksi kotonani pidetyiltä Tupperware kutsuilta ja ihastuin niihin heti. Käyttö sekä puhdistus on helppoa ja vohveleista tulee kuohkeita sekä pinnalta rapeita. 

Vohveleita voi syödä monenlaisilla täytteillä ja ne maistuvat aivan sellaisinaankin. Tällä kertaa tein makeita vohveleita, mutta samalla tavalla hieman taikinaa varioiden saa tehtyä myös suolaisia vohveleita suolaisilla täytteillä. Näistä ohjetta myöhemmin.




Makeat vohvelit
~ 8 kpl ~

3 kananmunan keltuaista
2,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
90 g sulatettua voita
3 kananmunan valkuaista


Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset erillisiin kulhoihin. Lisää keltuaisten kanssa samaan kulhoon maito, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, vaniljasokeri sekä sokeri ja sekoita ne keskenään tasaiseksi. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti nostellen taikinan sekaan. 

Jaa taikina vohvelivuokiin (2 vuokaa, joista kummastakin tulee 4 vohvelia) ja paista 10-12 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Ota vohevlit uunista, kumoa ne vuoista leivinpaperin päälle pellille kolopuoli ylöspäin ja paista vielä 3-4 minuuttia. Näin vohveleihin tulee rapea pinta. 

Anna vohveleiden hieman jäähtyä ja tarjoile mieleisesi täytteen kanssa tai siivilöi päälle tomusokeria ja nauti sellaisenaan. Seuraksi sopivat esimerkiksi marjat, kermavaahto, jäätelö ja/tai vaahterasiirappi.

Ystävänpäivän sydämet


Marengit ovat tyttäreni ehdotonta herkkua. Ne ovat makeita, mutta keveän ilmavia herkkuja, joista saa koristeita kakkuihin tai leivosten päälle, niitä voi syödä aivan sellaisinaan ja niistä saa tikkareita tai mitä vaan keksii eri muodoissa ja väreissä.

Marenkia on olemassa kolmea erilaista tyyppiä: ranskalaista, sveitsiläistä ja italialaista marenkia. Tunnetuin ja käytetyin on varmasti ranskalainen marenki, jossa sokeri ja valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja kuivatetaan uunissa. Sveitsiläinen marenki valmistetaan vesihauteessa vatkaten kun taas italialainen marenki valmistetaan yhdistämällä valkuaisia ja tiettyyn lämpötilaan kuumennettua sokerilientä. Jokaisella marenkityypillä on oma paras käyttötarkoituksensa niiden koostumuksen mukaan. Ranskalainen marenki sopii nimenomaan sellaisenaan syötäviin marenkeihin. Itselläni ei ole muista marenkityypeistä valmistuskokemusta, mutta ne ovat ehdottomasti testauslistalla. 

Tällä kertaa halusin tehdä ystävänpäivä mielessä värjättyjä sydänmarenkeja. Marenkimassan voi värjätä kokonaan tai vaikka raidoittaa kuten nämä sydämet. Raidoitus onnistuu tekemällä pursotuspussin sisäpuolelle siveltimellä tai esim. grillitikulla haluamansa värisiä raitoja elintarvikevärillä ennen marenkimassan laittamista pussiin. Geeliväri sopii tähän mielestäni hyvin. Väriä saa laittaa melko paljon ja ensimmäisiin marenkeihin tulee väriä enemmän, mutta se tasoittuu muutaman pursotuksen jälkeen. Raitoja kannattaa tehdä noin 4-5 koko pursotuspussin ympäri. 

Sydämellistä ystävänpäivää! ❤️




Sydän marengit
~ noin 10-15 kpl ~

3 kananmunan valkuaista
2 dl Siro erikoishienoa sokeria

punaista geeliväriä

Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vielä muutama minuutti, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Sormien välissä voi välillä koittaa vaahdon koostumusta, tavoitteena olisi vatkata vaahtoa siten, että sokerikiteet eivät enää tunnu. 

Laita tähtitylla pursotuspussiin ja tee halutessasi pussin sisäpuolelle värillisiä raitoja (kts. ohje kuvan yläpuolelta). Laita marenkivaahto pussiin ja purstota niistä noin 5 cm korkuisia sydämiä.

Kuivaa marenkeja 100 asteisessa uunissa tasalämmöllä 1,5 tunnin ajan. Katkaise sen jälkeen virta uunista ja anna marenkien kuivua vielä jälkilämmöllä noin 30 minuuttia.

Appelsiinileivokset


Appelsiinin ja suklaan liitto on klassinen yhdistelmä, josta itsekin pidän paljon. Tällä kertaa niistä syntyi pieniä leivoksia, joita voisi hyvin tarjota vaikka ystävälle tulevana ystävänpäivänä 14.2. Pohja oli tällä kerta enemmän kaakaoinen kuin suklainen, sillä testasin samalla myös ohuen levykakkupohjan tekoa, juurikin leivostarkoitukseen.

Oikeastaan halusin kokeilla appelsiinin makuista täytettä tulevia kakkuprojekteja varten, kun niin usein tulee käytettyä perinteisiä marjatäytteitä. Tosin marjat ovat ne, jotka ovat monen mieleen ja usein niitä myös toivotaan kakkuihin. Tarkoituksenani on nyt löytää laajempi skaala täytteitä, joita voi sitten myös suositella muille näiden perinteisten täytteiden rinnalle.  

 


 Appelsiinileivokset
~ noin 16 kpl ~

Tumma pohja: 

4 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl vehnjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi sokeri-kanamunavaahtoon ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroiden leivinpaperin päälle, irrota pohjan leivinpaperi ja anna jäähtyä.


Appelsiinitäyte

1 prk vispikermaa 
n. 2 rkl tomusokeria
1 prk appelsiinirahkaa 
100 g appelsiinituorejuustoa
5 liivatelehteä 
1/2 appelsiinin raastettu kuori
n. 3/4 dl appelsiinin mehua


Koristeluun 

tuorejuustoa (notkistamiseen 1 tl maitoa) tai vispikermaa
appelsiinin kuorta
tummaa suklaata


Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää sekaan tomusokeri. Lisää vaahdon sekaan rahka sekä tuorejuusto ja vatkaa vielä kevyesti täyte tasaiseksi. Pesu appalsiinin kuori hyvin ja raasta puolikkaan appelsiinin kuori täytteen joukkoon. Purista appelsiinista mehu ja kuumenna se kattilassa. Kunmehu on kuumaa, purista liivatteista vesi pois ja lisää ne kuuman mehun joukkoon hyvin sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken ja sekoita sen jälkeen tuorejuusto-kermaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Anna täytteen seistä hetki. 

Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan ja laita toinen puoli sopivan kokoiseen vuokaan tai esimerkiksi leikkuulaudan päälle. Kostuta halutessai hieman sokerivedellä tai appelsiinimehulla. Levitä täyte pohjan päälle tasaisesti ja nosta pohjan toinen puolikas täytteen päälle. Halutessasi päällistä voi myös hieman kostuttaa. Laita päälle painoksi toinen leikkuulauta ja nosta se jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli. 

Nosta leivoslevy jääkaapista ja ota siitä haluamasi muotoisella korkealla muotilla leivospaloja tai tasoita reunat ja leikkaa se neliöiksi. Koristele pursottamalla jokaisen leivoksen päälle esimerkiksi maidolla hieman notkistettua tuorejuustoa tai vaahdoksi vatkattua vispikermaa sekä ohueksi suikaloitua appelsiinin kuorta. Lisäksi voit pursottaa päälle sulasta suklaasta raitoja tai tehdä siitä mieleisiä kuvioita. Itse sulatin suklaa pienessä pakastuspussissa, leikkasin siitä kulmaan pienen reiän ja pursotin leivinpaperin päälle pieniä sydän-kuvioita. Kun suklaata ei temperoi, kuviot on hyvä säilyttää jääkaapissa ja myös jähmettää siellä. Huoneenlämmössä ne sulavat.

Kermatoffeet


Vielä yksi, ehkä jouluaiheinen, ohje tähän vuoden loppuun. Uuden vuoden juhlintaan sopii kaikki herkut, joten miksi ei myös toffeet. Nämä ovat nopeita ja helppoja tehdä sekä säilyvät vaikka sieltä joululta tai joulun välipäiviltä, mikäli malttaa olla syömättä. Ovat todella herkullisen makuisia!

Ihanaa uuden vuoden alkua! 





Kermatoffeet
~ noin 40 palaa ~

2dl kuohukermaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl tummaa siirappia
25 g voita


Sekoita ainekset keskenään paksupohjaisessa kattilassa. Anna seoksen kiehua voimakkaasti 15-20 minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita etenkin keittioajan lopussa ettei se pala pohjaan. 

Kun seos alkaa saostua, tee sille testi tipauttamalla pisara toffeemassaa kylmään veteen (esimerkiksi vesilasiin). Mikäli seos jähmettyy ja sitä pystyy muotoilemaan käsissä, on seos valmis. Varo keittämästä liian pitkään, sillä silloin toffee jähmettyy kivikovaksi. 

Kun seos on valmis, kaada se noin 20x20 cm kokoiseen vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Anna toffeen kovettua ja jäähtyä ja leikkaa sen jälkeen paloiksi. Palat voi pakata esimerkiksi sellofaaniin ja sulkea päät narulla tai tarjoilla suoraan tarjoiluvadilta.

Taatelikakku


Maustekakut ja muut kuivakakut kuuluvat monen jouluiseen kahvipöytään. Itse en ole mikään erityinen kuivakakkujen ystävä, mutta muutama suosikki sieltäkin löytyy. Yksi niistä on tämä taatelikakku, jonka tein tällä kertaa työkavereille taukokahvileiväksi ennen joulun vapaita. 

Resepti on yksinkertainen ja taikina nopea tehdä. Taikina ei ole mikään jättisuuri, joten kakusta tulee kivan matala ja paloista sopivan kokoisia. 





Taatelikakku

2 dl kiehuvan kuumaa vettä
n. 2 dl kuivattuja taateleita pilkottuna pieniksi paloiksi
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 dl ruokokidesokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna


Laita pilkotut taatelit kulhoon ja kaada kiehuva vesi päällä. Jätä taatelit pehmenemään noin 15 minuutiksi. Lisää sen jälkeen voi tai margariini taateleiden joukkoon ja sekoita kuunnes se on sulanut.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon taateliseos sekä kananmuna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele ja halutessasi jauhota rengasvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia. 

Anna kakun hieman jäähtyä vuoassa ennen kuin kumoat sen lautaselle.

Littlest Pet Shop


Kummityttöni täytti jokin aika sitten 6 vuotta ja synttäreitä kahviteltiin viime viikonloppuna. Olen tehnyt hänelle useampana vuonna synttärikakun aina kulloisenkin mielenkiinnon kohteen mukaan. Tällä hetkellä iso juttu on Littlest Pet Shop -hahmot ja kakun tuli tietysti olla sen mukainen. Suosikkihahmo on mäyräkoira, jonka kakun päällekin taiteilin. Täytetoiveena oli puolestaan mansikkaa sekä valkosuklaata. 


Kakkupohjana käytän pääasiassa sokerikakkupohjaa ja olen vuosien varrella kokeillut jos minkälaisia versioita ja yrittänyt itsekin niitä hieman soveltaa. Sitten törmäsin Tarun taikakut -blogissa mielenkiintoiseen ohjeeseen, jota testasin ja siitä tuli heti suosikkini. Sen koostumus on miellyttävä, sillä se ei murene mahdottomasti ja sitä on helppo käsitellä. Tässä kakussa oli 6 munan pohja ja paistoin sen tarkoituksella 24 cm:n vuoassa, jotta kakusta tulee hiemankorkeampi. 


Sokerikakkupohja

- tarvittava määrä kananmunia punnitaan, minulla oli tässä siis 6 munaa 
- sokeria ja jauhoja kakkupohjaan tarvitaan 70 % kananmunien painosta grammoina
- jauhojen määrästä on puolestaan 70 % vehnäjauhoja ja 30 % perunajauhoja
- leivinjauhetta laitan itse munien määrän mukaan 1-1,5 tl


Esimerkki tämän kakun pohjan ainesuhteista

6 kananmunaa, paino 272 g
sokeria 272 g x 0,7 = 190 g
jauhoja 190 g, joiden suhde seuraavasti:
  vehnäjauhoja 190 g x 0.7 = 133 g
  perunajauhoja 57 g
leivinjauhetta 1 tl

Voidellaan ja halutessaan jauhotetaan kakkuvuoan pohja sekä reunat. Kananmunat ja sokeri vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi. Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja siivilöidään sokeri-munavaahtoon. Jauhoseos nostellaan varovasti vaahdon sekaan ja kaadetaan tasaisesti voideltuun kakkuvuokaan. Kakkupohjaa paistetaan uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 min.

Kakun täytteinä oli aikoinaan Kinuskikissan blogista löydetyt mansikkatäyte ja valkosuklaatäyte. Olen tykästynyt niiden koostumukseen sekä raikkaaseen makuun ja ohjeita on  myös helppo soveltaa tilanteen mukaan eri makuisiksi.


Mansikkatäyte

250 g mansikoita
2 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa (itse käytän usein vaniljatuorejuustoa)
n. 1/2 dl vaniljakreemijauhetta
(2 rkl sokeria)

Soseutetaan mansikat. Vahdotetaan kerma löysähköksi vaahdoksi ja vatkataan nopeasti joukkoon tuorejuusto. Lopuksi lisätään joukkoon mansikkasose sekä vaniljakreemijauhe. Koko määrää ei vaniljakreemijauheesta tarvita ettei täytteestä tule liian paksua. Täyte levitetään pohjan päälle. 


Valkosuklaatäyte

2 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa (itse käytin vaniljatuorejuustoa)
130 g valkosuklaata

Sulatetaan valkosuklaa mikrossa välillä sekoittaen, sillä valkosuklaa palaa helposti. Annetaan jäähtyä hetken. Vatkataan vispikerma vaahdoksi ja sekoitetaan sekaan tuorejuusto sekä ohuena nauhana koko ajan sekoittaen hieman jäähtynyt, sulatettu valkosuklaa. Täyte levitetään pohjan päälle.

Täytteen määrä on mitoitettu yhteen kakun väliin. Täytekerroksesta tulee mielestäni juuri sopivan paksu halkaisijaltaan 24 cm:n kakun yhteen väliin laitettuna. Tässä kakussa alempaan väliin tuli mansikkatäyte ja ylempään valkosuklaatäyte. Laitoin vielä hieman Lemon Curdia mansikkatäytteen alle, se antaa kivan sävyn. 

Kakun koristeluun käytin 6 dl vispikermaa ja sokerimassaa. Koiraa varten värjäsin sokerimassaa kaakaojauheella sen verran, että sain oikean ruskean sävyn. Silmät maalasin elintarvikeväreillä. Vaaleanpunaiset kukat ja tähdet ovat elintarvikevärillä värjättyä sokerimassaa.

Lapsenmielisiä kakkuja


Leivontablogien pariin olen löytänyt tieni esikoiseni syntymän myötä ja etenkin siinä kohtaa, kun ensimmäinen syntymäpäivä alkoi lähenemään. Syntymäpäiväkakkua varten ideoita etsiessäni huomasin miten hienoja ja erilaisia kakkuja toiset ovat tehneet ja paloin halusta kokeilla niitä kaikkia mahtavia ideoita. Sitä kautta sain ensimmäisen kosketuksen myös erilaisiin massoihin: kakkujen ei tarvitsekaan aina olla niitä perinteisiä kermakakkuja! Tätä kautta syttyi rakkauteni kaikenlaisiin kakkuihin ja sillä tiellä olen ollut.

Lasten kakut ovat olleet aina niitä erityisen rakkaita, koska lapsilta saa välittömän palautteen ja he ovat niin pienistä asioista iloisia. Omat lapseni olen siinä sivussa opettanut myös vaativiksi ja synttärikakkutoiveet ovat aina olleet jotakin muuta kuin niitä kermakakkuja. Vaikka perinteisetkin kermakakut, ja oikeastaan kaikenlaiset kakut, ovat lastenkin suosiossa.

Koen tärkeäksi kertoa hieman taustasta ja siitä kuinka leipomisesta on tullut iso osa elämääni, ennen kuin alan kirjoittelemaan reseptejä tänne tarkemmin muistiin ja luettavaksi. Siksi ajattelin tähän postauksen perään laittaa pienen koonnin erilaisista vuosien varrella tehdyistä lapsenmielisistä kakuista.