Synttärikakku itselleni

 

Kakku tekee juhlan, vaikka olisi tavallinen arkipäivä ja aina on syytä juhlaan. Näin ainakin itse ajattelen. Vaikka aika ajoin tekee kyllä mieli juhlia isomminkin, yhdessä ystävien ja läheisten kanssa. 

En ole aikuisiällä julinut ainoitakaan syntymäpäiviäni, siis järjestänyt juhlia. Viime vuonna täytin pyöreitä ja päätin jo edellisenä syntymäpäivänänäni, että näiden pyöreiden kunniaksi järjestän juhlat. No mönkäänhän se suunnitelma meni, koska...no varmasti jokainen tietää sanomattakin mikä vuonna 2020 hallitsi maailman menoa. Ehkä vielä järjestän nämä juhlat joku päivä. 😉

Kakun kuitenkin tein itselleni. Syntymäpäiväni on viikko ennen joulua, joten kovin montaa viikkoa siitä ei vielä ole, vaikka viime vuodesta jo puhutaankin. Kesällä näin kakun, jonka päälle oli laitettu koristeeksi piccolo pullo kuohuviiniä ja jo silloin päätin, että sellaisen teen itsellenikin. Joulun läheisyys puolestaan houkutteli tekemään kakun joulumakuihin. 

Kakun pohja on ihana piparkakkumaustein mautettu tiivis, mutta mehevä pohja, joka on tehty tällä Annin Uunissa -blogin ohjeella. Täytteenä sekä päällä on mascarponekreemi sekä täytteenä lisäksi punaherukoita. Täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan, mutta halusin jotakin raikasta joulumakujen rinnalle. 




Jouluinen synttärikakku

~ 20 cm vuoka ~

 

Pohja:

5 dl vehnäjauhoja

2-3 tl piparkakkumaustetta (tai muita mielimausteitasi

ripaus suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

200 g voita

1.5 dl fariinisokeria

1.5 dl sokeria

3 kananmunaa

0.5 dl tummaa siirappia

2 dl maitoa (käy myös kerma, piimä tai kermaviili)

(1 tl vanilja-aromia) 


Täyte ja päälle:

100 g voita

5 dl tomusokeria

250 g mascarponea

1 tl vaniljasokeria

Täytteeksi lisäksi: 

n. 3 dl punaherukoita (käy myös pakastetut)


Tee ensin kakkupohja. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Laita kahden 18-20 cm:n vuokaan leivinpaperi pohjalle sekä reunoille (tai voitele reunat). 

Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen. Sen jälkeen vatkaa toisessa kulhossa huoneen lämpöinen voi sekä sokeri vaahdoksi. Lisää kanamunat yksitellen vatkaten vaahtoon. Lopuksi vatkaa vielä siirappi joukkoon. 

Sekoita kuivat aineet sekä maito vuorotellen vaahtoon ja lopuksi sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina tasaisesti kumpaankin vuokaan ja paista uunissa noin 35-40 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä, kun siihen ei tartu enää taikinaa, pohja on valmis. Jäähdytä pohja.

Kreemiä varten vatkaa kulhossa huoneen lämpöinen voi kuohkeaksi (muutama minuutti). Lisää sitten tomusokeri 1 dl kerrallaan ja vatkaa kunnolla. Lisää tämän jälkeen mascarpone sekä vaniljasokeri ja vatkaa kevyesti, kunnes seos on tasainen ja sileä. 

Leikkaa kakkupohjat kahteen osaan. Voit kasata kakun vuokaan, mutta se onnistuu myös suoraan tarjoilualustalle. Jaa kreemi neljään osaa: kolmeen täyteväliin sekä päälliseen. Laita ensimmäinen pohja alustalle tai vuoan pohjalle ja laita 1/4 osa täytteestä sekä noin 1 dl punaherukoita (jos käytät jäisiä, sulata niitä ennen kakun väliin laittoa) keskelle pohjaa. Lisää päälle seuraava pohjakerros. Täytä samoin myös seuraavat kaksi kerrosta. Lopuksi laita päälle tasainen pohja kanneksi ja levitä viimeinen osuus kreemiä kakun päälle sekä reunoille. Kakusta tulee naked cake eli kreemin ei ole tarkoitus peittää kakkupohjaa. Anna mehustua jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään. Koristele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla (marjoilla, suklaalla, yrteillä jne.)