Sitruuna-hopeatoffeekakku


Piilokakku on ollut kokeilulistallani jo jonkin aikaa. Piilokakulla tarkoitetaan sellaista hyydytettävää kakkua, jossa keskellä on eri makuinen ja värinen täyte kuin päällä. Kakkua leikatessa siis paljastuu yllätys. Väreiksi on tästä syystä hyvä valita jotkin selvästi toisistaan erottuvat. Itselläni oli kaapissa sitruunarahkaa ja Lakridsin lakritsi-suklaapalloja, joten näistä valikoitui väreiksi keväinen keltainen sekä vastaväriksi musta. Sitruuna ja salmiakki tai lakritsi ovat myös hyvin klassinen ja toimiva yhdistelmä. 






Aloita kakun valmistus vuoraamalla 20 cm:n vuoan ja 24 cm:n vuoan pohja leivinpaperilla ja laittamalla reunoille kalvo tai voitele reunat öljyllä irtoamisen helpottamiseksi.


Pohja

150 g Digestive -keksejä
55 g voita sulatettuna


Hienonna keksit monitoimikoneessa ja kaada voi sekaan. Sekoita ne hyvin sekaisin ja painele keksi-voi seos 20 cm:n vuoan pohjalle.



Hopeatoffeetäyte

1 ps Hopeatoffee -makeisia
2 dl kuohukermaa
2 dl vispikermaa
3 liivatelehteä
1 rkl vettä

Kuumenna kuohukerma ja sulata siihen Hopeatoffeet, älä anna kiehua. Kun makeiset ovat sulaneet ja seos on tasainen, siirrä se toiseen kulhoon ja jääkaappiin jäähtymään. Seoksen tulee olla aivan kylmää, joten tämä vaihe kannattaa tehdä edellisenä päivänä. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja vaahdota myös kylmä Hopeatoffeekerma. Yhdistä vaahdot ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna vesi kattilassa, purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kuumaan veteen. Kaada liivate ohuena nauhana vaahtoseokseen ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.


Sitruunatäyte

2,5 dl vispikermaa
1 prk sitruunarahkaa
1,5 dl lemon curd -tahnaa
3,5 liivatelehteä 
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sekaan rahka sekä lemon curd. Kuumenna vesi kattilassa, purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kuumaan veteen. Kaada liivate ohuena nauhana vaahtoseokseen ja sekoita tasaiseksi. 

Ota hopetoffeekakku pois jääkaapista ja siirrä vuoasta isomman vuoan keskelle. Kaada sitruunatäyte hopeatoffeekakun reunoille ja päälle. Tasoita pinta ja laita jääkaappiin hyytymään. Anna olla kylmässä yön yli. 

Siirrä kakku tarjoiluastialle ja koristele esimerkiksi kermavaahtopursotuksilla ja lakritsikuulilla.

Vohvelit uunissa


Hyvää kansainvälistä vohvelipäivää! Vohvelipäivällä on yli 100 vuotinen historia, jonka alkujuuret ovat Ruotsissa. Päivää vietetään siis näin 25. maaliskuuta Neitsyn Marian ilmestymispäivänä, josta nimi on johdettu. Päivän tarkoituksena on siis syödä vohveleita.

Perinteinen ja ainakin lapsuudestani tuttu tapa tehdä vohveleita, on paistaa ne vohveliraudalla. Itse en kuitenkaan kyseistä laitetta omista vaan paistan vohvelit uunissa silikonisilla vohvelivuoilla. Olen saanut kyseiset vuoat muutama vuosi sitten lahjaksi kotonani pidetyiltä Tupperware kutsuilta ja ihastuin niihin heti. Käyttö sekä puhdistus on helppoa ja vohveleista tulee kuohkeita sekä pinnalta rapeita. 

Vohveleita voi syödä monenlaisilla täytteillä ja ne maistuvat aivan sellaisinaankin. Tällä kertaa tein makeita vohveleita, mutta samalla tavalla hieman taikinaa varioiden saa tehtyä myös suolaisia vohveleita suolaisilla täytteillä. Näistä ohjetta myöhemmin.




Makeat vohvelit
~ 8 kpl ~

3 kananmunan keltuaista
2,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
90 g sulatettua voita
3 kananmunan valkuaista


Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset erillisiin kulhoihin. Lisää keltuaisten kanssa samaan kulhoon maito, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, vaniljasokeri sekä sokeri ja sekoita ne keskenään tasaiseksi. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti nostellen taikinan sekaan. 

Jaa taikina vohvelivuokiin (2 vuokaa, joista kummastakin tulee 4 vohvelia) ja paista 10-12 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Ota vohevlit uunista, kumoa ne vuoista leivinpaperin päälle pellille kolopuoli ylöspäin ja paista vielä 3-4 minuuttia. Näin vohveleihin tulee rapea pinta. 

Anna vohveleiden hieman jäähtyä ja tarjoile mieleisesi täytteen kanssa tai siivilöi päälle tomusokeria ja nauti sellaisenaan. Seuraksi sopivat esimerkiksi marjat, kermavaahto, jäätelö ja/tai vaahterasiirappi.

Pikkuleivät top 5, osa 4


Nejäs suosikki pikkuleipäni on erilaiset cookiet. Niitä ei ehkä suoranaisesti lasketa pikkuleiviksi, mutta tässä kohtaa rikon rajoja ja otan ne mukaan tähän sarjaan. Cookiet ovat siitä mukavia tehdä etteivät ne vaadi monia työvaiheita ja niitä voi helposti muunnella. 

Tämän suklaacookie ohjeen olen saanut entiseltä työkaveriltani lähes 10 vuotta sitten ja siitä tuli heti yksi suosikkiohjeistani. Ne ovat mukavan suklaisia ja ohjeeseen sopii erilaiset suklaat: tummasuklaa, maitosuklaa, valkosuklaa tai yhdistelmä kaikkia, mitä milloinkin kaapista sattuu löytymään. Koostumus on cookielle tyypillinen: pinnalta rapea ja sisältä mukavan pehmeä. 




Suklaacookiet
~ noin 30 kpl ~

125 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl ruokokidesokeria (tai fariinisokeria)
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhoja
150 g suklaata rouhittuna (suklaahippuja)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa keskenään ja siivilöi kahdessa osassa voi-sokerivaahtoon. Sekoita, lisää rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Nostele taikinasta noin 1,5 rkl kokoisia nokareita pellille leivinpaperin päälle. Cookiet eivät leviä paljoa, mutta niiden väliin kannattaa jättää hieman rakoa. Paista 175 asteisessa uunissa 5-8 minuttia. Nosta cookiet jäähtymään ritilän tai leikkuulaudan päälle.

Sininen ristiäiskakku


Siskoni pojan ristiäisiä vietetiin viime viikonloppuna ja sain jälleen kunnian tehdä heille kakun. Toiveena oli sinisen eri sävyjä, drip-reuna sekä tennarit. Kakusta tulikin sitten kaikin puolin sininen! Täytteeksi valikoituivat mustikkatäyte sekä valkosuklaatäyte, joten kakun sisällä jatkui sama linja. Täytteet ovat samat kuin tässä toisessa kakussa, mutta mansikat on korvattu mustikoilla. Kumpaakin täytettä tein yksinkertaisen ohjeen tähän 24 cm:n halkaisijan kakkuun. 

Kakun tuli sopia vehnättömään ruokavalioon, joten tein pohjan tällä kertaa levykakkupohjina ja pelkkiin perunajauhoihin. Se ei ole kyllä paras mahdollinen vaihtoehto, sillä pohjasta tulee todella hauras ja mureneva ja se antaa herkästi periksi. 




Levykakkupohja (uunipellin kokoinen)

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vehnättämänä pohjan voi tehdä kokonaan perunajauhoista tai vaihtoehtoisesti käyttää gluteenittomia jauhoja. Siivilöin kuivat aineet munavaahtoon ja käntele varovasti sekaisin taikinaksi. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi ja paista 200 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Kun pohja on kypsä, kumoa se leivinpaperin päällä ja anna jäähtyä.

Kakun päälle tuli kahdella eri sinisen sävyllä värjättyä voikreemiä. Voi kreemi ei ole suosikkini kakkujen kuorrutteena tai täytteenä, mutta joissakin kakuissa se on paras päälinen, kuten tässä drip-reunan alla. Käytän voikreemiä myös useimmiten sokerimassan alla, jos sillä päällystetään kakku. Kreemi estää kosteuden siirtymisen kakusta sokerimassaan ja näin pitää pinnan siistinä. Olen käyttänyt Kinuskikissan ohjetta voikreemin tekemiseen. Kreemiä tehdessä on tärkeää, että voi on huoneen lämpöistä ja sitä vatkaa ensin pelkästään tarpeeksi pitkään, kunnes se vaalenee ja muuttuu kuohkeaksi. 

Kakun päällä olevat tennarit on tehty sokerimassasta ja kirjoittelen niistä myöhemmin lisää erikseen.

Laskiaispullat


Mukavaa laskiaistiistain iltaa! Meillä on perinteisesti tehty laskiaispullia laskiaisena ja niin tehtiin tänäkin vuonna. Pullien täyte jakaa mielipiteitä: hilloa vai mantelimassaa? Meillä ollaan ehdottomasti hillon kannalla ja erityisesti mansikkahillon! Mantelimassa ei ole minun herkkua, mutta sitä ei käytetä myöskään lapseni allergian vuoksi, joten valinta on aina helppo. 

Pullataikina on mielestäni oma taiteenlajinsa, joka ei ole ollut vahvin osa-alueeni leivonnassa. Usein pullistani tulee liian kuivia. Nyt olen viimeisen vuoden aikana harjoitellut oikeiden ainesuhteiden löytämistä ja pari viimeisintä pullan leivontakertaa olen mielestäni onnistunut eikä pullat ole olleet kuivia. Toinen kompastuskivi on ollut kärsimättömyys. Pullataikinaa, kuten muitakin hiivataikinoita, tulisi jaksaa kohottaa kunnolla kahteen eri kertaan ja tässä olen toisinaan hieman laiskotellut. Tosin se näkyy myös lopputuloksessa, kun pullien pinta repeilee uunissa, mikäli kohotus on ollut liian vähäistä. Nyt voin kyllä sanoa onnistuneeni siinäkin. Pullista tuli tasaisia, pyöreitä ja kauniin värisiä!




Pullataikina
~ 22 kpl keskikokoista pullaa ~

5 dl maitoa tai vettä
1 1/2 dl sokeria
vajaa 1 tl suolaa
2 rkl kaardemummaa
1 kananmuna
2 ps kuivahiivaa
n. 13 dl vehnäjauhoja (puolikarkeita)
150 g voita tai margariinia

Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita kuivahiiva pintajauhoihin. Sulata voi tai margariini. Lämmitä neste noin 42 asteiseksi (jos käytät tuorehiivaa, neste tulee olla haalempaa, kädenlämpöistä). Sekoita nesteeseen sokeri, suola ja kaardemumma. Lisää tämän jälkeen nesteeseen pari desilitraa jauhoja, joiden seassa on kuivahiiva ja sekoita taikinaa. 

Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja kun seos alkaa olla paksumpaa, lisää kananmuna ja sekoita hyvin. Lisää jälleen jauhoja vähän ja sen jälkeen sula ja hieman jäähtynyt voi tai margariini. Sekoita. Tämän jälkeen kannattaa siirtyä vaivaamaan taikinaa käsin ja lisäillä jauhoja vähän kerrallaan. Välttämättä koko mainittu jauhomäärä ei mene taikinaan, vaan sen koostumusta on hyvä tarkkailla vaivatessa. Kun taikina alkaa irtoamaan käsistä sekä kulhon reunoista ja on kimmoisaa, taikinassa on tarpeeksi jauhoja. Jauhoja sitoutuu taikinaan vielä leivontavaiheessa, joten sekin kannattaa huomioida. Laita tämän jälkeen taikina liinan alle kohoamaan. 

Kun taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi, on se valmista leivottavaksi. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa sitä vielä  jauhojen kanssa ja leivo sen jälkeen mieleisesi muotoisiksi pulliksi. Laskiaispullia ajatellen itse jaoin taikinan ensin puoliksi ja sitten kummankin puolikkaan 11 osaan, joista pyörittelin pullia. 

Tämän jälkeen pullia tulee jälleen kohottaa pellin päällä, liinan alla, kunnes ne ovat selkeästi kohonneet ja kasvattaneet kokoa. Tämän vuoksi pullia ei kannata laittaa liian lähekkäin pellille. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle esimerkiksi raesokeria. Paista pullia uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuttia, kunnes pullat ovat kauniin kullan värisiä. 

Laskiaispullia varten vatkaa kermaa vaahdoksi. Itse tein nyt 16 laskiaispullaa ja vatkasin niitä varten 4 dl vispikermaa. 

Leikkaa pullista hattu pois ja koverra hieman pohjaosan sisustaa pois, koloksi hillolle. Laita koloon reilusti hilloa, itse laitoin siis mansikkahilloa. Tämän jälkeen pursota kermavaahtoa hillon ympärille reiluksi renkaaksi ja nosta hattu takaisin päälle. Lopuksi pullien päälle voi vielä halutessaan siivilöidä tomusokeria.