Muffinit ovat yksi parhaimpia leivonnaisia ja viime aikoina olen etenkin innostunut kuorrutteista. Amerikassa muffineissa on lähes aina jokin täytesydän sisällä sekä päällä ihanan silkkinen kuorrute. Tämä tekee muffineista kyllä oikeita kaloripommeja, mutta maku on taivaallinen.
Mustikkamuffineja leipoessa en aluksi ajatellut tekeväni niille kuorrutetta, mutta muutin mieleni lennossa. Tämä kuorrute syntyikin täysin niistä aineksista, joita kaapista sattui sillä kertaa löytymään, mutta siitä tuli samalla myös yksi suosikkini. Valkosuklaa ja mustikka ovat kyllä match made in heaven, eikä vaniljavaahto sitä ollenkaan huonontanut.
Kuorrute sopii varmasti myös muille mufiineille ja seuraavaksi aion kokeilla sitä puolukka ja vadelmamuffinien päälle. Uskoisin, että etenkin puolukkamuffinien sisään sopisi lisäksi valkosuklaasydän.
Vanilja-valkosuklaakuorrute muffineille
~ 8-10 kpl ~
1 prk Flora vanilla vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g valkosuklaata
1-2 rkl vaniljakreemijauhetta
Vaahdota vaniljakastike. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla tiheästi sekoittaen ettei se pala. Kun suklaa on sulanut, anna sen hetki jäähtyä. Lisääs hieman jäähtynyt suklaa vaahdon sekaan kevyesti vatkaten. Lisää vaniljakreemijauhe siivilän kautta vaahtoon. Lisää sen mukaan millainen vaanhdon rakenne on. Vaahdon tulisi olla kiinteää, mutta helposti pursotettavan pehmeää. Huomioi, että suklaa jähmettää kuorrutetta vielä kylmässä. Pursota valmis kuorrute muffinien päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti