Mustikka-rosmariinimuffinit

 

Täällä on iskenyt jonkilainen muffinivillitys! Ja etenkin uudenlaisten muffinien kehittely. Ruokaa varten ostettua tuoretta rosmariinia jäi pari oksaa yli ja mietin miten sitä voisi hyödyntää leivonnassa. Appelsiinin ja rosmariinin yhdistelmästä löytyi jonkin verran valmiita ohjeita. Sitten sain ahaa-elämyksen kokeilla yhdistää rosmariini ja mustikka. Ja se kyllä toimii!

Tarkoitukseni oli tehdä muffinit pakastemustikoista, mutta kuvitelmani mukaan niitä ei sillä hetkellä sitten ollutkaan pakastimessa. Tuoreita mustikoita kaapissa oli ja tein muffinit niistä, mutta pakastemustikat toimivat myös hyvin. Muista vain sekoittaa marjojen joukkoon 1 rkl perunajauhoja sitomaan kosteutta. 




Mustikka-rosmariinimuffinit

~ 12 kpl ~

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 rkl tuoretta rosmariinia hieman hienonnettuna

1 dl sulatettua margariinia

1 1/4 dl kermaa

2 kananmunaa

2 dl mustikoita (tuoreita tai pakastemustikoita: sekoita pakastemustikoihin ensin 1 rkl perunajahoja)


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon margariini, kerma ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä mustikat ja pyöräytä varovasti tasaisesti taikinaan. 

Jaa taikina muffinivuokiin siten, etteivät ne ole aivan täynnä. Paista muffineja uunin keskitasolla noin 15 minuttia (uunista riippuen) tai kunnes pinta on kauniin ruskea. 

Halutessaan päälle voi vaahdottaa esimerkiksi jääkaappikylmää kookoskermaa: vaahdota kookoskerma ja siivilöi joukkoon 1/2 rkl tomusokeria ja 1/2 rkl vaniljakreemijauhetta. Vaahtoutuminen kestää hieman kauemmin kuin kermavaahdon muodostuminen. Pursota vaahto jäähtyneiden muffinien päälle ja dippaa muffini kookoshiutaleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti